Koodi taipuu peleiksi ja palveluiksi

Kun ohjelmointitaito on hallussa, sitä voi hyödyntää monella tavalla. Hyvä esimerkki on ylivieskalainen Antti Meriläinen, joka pyörittää bittejä tällä hetkellä kahden yrityksen voimin.

Yrityksistä tuoreempi, vuoden 2020 marraskuussa perustettu Bytedev Oy tarjoaa yrityksille mediapalveluja kuten verkkopohjaisia järjestelmiä sekä graafista suunnittelua. Parhaillaan kehitteillä on työkalu, jolla asiakas voi itse tehdä omat verkkosivut ilman ohjelmointia tai muuta teknistä osaamista.

Vaikka nimi on uusi, yrityksen taustalla löytyy tekemistä ja tietotaitoa parinkymmenen vuoden ajalta. Ensimmäisen toiminimensä Meriläinen perusti alaikäisenä, vuonna 2004.

– Olin aina harrastanut tietokoneita, ja ylläpidin sivuja kaveriporukalle. Vähitellen siihen alkoi tulla oikeita asiakkaitakin, Meriläinen kertoo.

Yrittäjyys jäi Meriläisen suunnatessa armeijaan. Sen jälkeen vierähti päivätöissä seitsemän vuotta, kunnes oli jälleen aika ilmoittautua kaupparekisteriin. Kavereiden kannustamana Meriläinen oli lähtenyt kokeilemaan pelinkehitystä, jossa hän sai käyttää kaikkia taitojaan koodauksesta graafiseen suunnitteluun.

– Tein siinä työn ohessa muutaman mobiilipelin, ja se lähti vähän lapasesta.

Vuonna 2015 perustettu Bitecore Oy sai pian lisensoitua ensimmäisen tasohyppelypelinsä Sonylle ja Microsoftille. Välillä Meriläisellä oli pieni tiimi apunaan, ja tuloksena syntyi vuoden 2019 lopussa Nintendolle julkaistu Rescue Tale.

Pelien kehittäminen on pitkäaikaista työtä, jota varsinkin pieni yritys tekee isolla riskillä. Nintendon kanssa pelin nousukiito jäi kesken, mutta uutta on jo tulossa. Parhaillaan Meriläinen kehittelee käsikirjoittajien kanssa Kalevala-aiheista peliä Playstationille ja Xboxille.

Vaikka asiakkaat ovat maailmalla, pelinkehitys onnistuu hyvin Ylivieskasta käsin. Media-alan palveluille taas löytyy otollista asiakaskuntaa lähialueeltakin.

– Täällä on rauhallista työskennellä, ja itse tykkäänkin tehdä hommia omassa nurkassa. Toiveena on kuitenkin jatkossa kasvattaa uuden yrityksen tiimiä ja työllistää muitakin, Meriläinen sanoo.

Jaa sosiaalisessa mediassa: