Kylmälaiteasentajalle haasteet ovat työn suola

Kun lämpöpumppu tai jäähdytyslaite vaatii huoltoa, tarvitaan tarkkaa silmää, ammattitaitoa ja joskus vähän salapoliisityötäkin. Viileex Oy:n Esa Knuutilalle tällaiset ongelmatilanteet ovat ammatin suola. 

– Parasta tämä työ on silloin, kun löytää vian ja siihen ratkaisun ja saa laitteet pelaamaan. Joskus ongelmat voivat olla piileviä ja erikoisiakin, ja silloin haastetta riittää, Knuutila sanoo.

Energian kallistumisen myötä lämpöpumppuja asennetaan nyt paljon. Niiden parissa Knuutilakin ahertaa, mutta eniten häntä työllistävät kylmälaitteiden asennus-, huolto- ja korjaustyöt. Niiden kohteina ovat isot kylmätilat ja jäähdytyslaitteet erilaisissa liiketiloissa, toimistoissa, teollisuudessa ja yksityiskodeissa.

Ennen yrittäjäksi ryhtymistään Knuutila työskenteli parikymmentä vuotta teollisuuden huoltotöissä. Kun ne työt loppuivat, Knuutila ehti jatkaa tovin muiden palkkalistoilla. Yrittäjyys alkoi kuitenkin näyttäytyä yhä varteenotettavampana vaihtoehtona.

– Palveluille oli kysyntää, joten siinä vaiheessa oli sopiva sauma heittäytyä tähän.

Aluksi Knuutila testasi vuoden verran siipiään kevytyrittäjänä. Varsinaisen yrityksen perustaminen osoittautui kuitenkin pian muun muassa verotuksen vuoksi paremmaksi ratkaisuksi.  

– Kevytyrittäjyys on hyvä keino kokeilla yrittäjyyttä, jos myy pelkkää omaa työtä. Kun mukaan tulee koneita ja kalustoa, on parempi laittaa pystyyn yritys, Knuutila toteaa.

Viileex Oy rekisteröitiin vuoden 2019 lopulla. Vain muutama kuukausi sen jälkeen tuoreen yrittäjän kanttia koeteltiin, kun koronapandemia hiljensi kaiken liikenteen. Kevään mittaan kalenteri alkoi kuitenkin taas täyttyä, sillä koneet piti huoltaa poikkeusaikanakin.

Kun muutama vuosi yrittäjyyttä on takana, Knuutila on ratkaisuunsa tyytyväinen. Matkan varrella on tullut nimeä ja sen myötä lisää asiakkaita. Alkuvaiheessa suurin kynnys olikin juuri oman palvelun tunnetuksi tekeminen.

– Markkinointi on tällä alalla vaikeaa, sillä kylmäasennukset eivät ole jokapäiväistä hommaa. Vähitellen sana on kuitenkin levinnyt, ja töitä on tullut myös vanhempien asentajien kautta. Nyt hommaa on yhdelle miehelle ihan tarpeeksi, Knuutila sanoo.

Jaa sosiaalisessa mediassa: