Torikatu 3, Ylivieska
Pidetään pyörät pyörimässä – turvallisesti

Pidetään pyörät pyörimässä – turvallisesti

Tänään 4.12. vietetään Osta työtä Suomeen -päivää. Kun valitset kotimaisen tuotteen tai palvelun, tuet samalla suomalaisia työpaikkoja. Tämä ajatus pätee hyvin myös paikallisella tasolla.

Ylivieskassakin monelle yritykselle joulukaupalla on iso merkitys. Samalla kuitenkin koko maakunnassa eletään koronatilanteen leviämisvaihetta. Se on jokaisen nyt otettava huomioon liikkeissä asioidessaan.

– Me kaikki voimme omalta osaltamme kantaa vastuuta ja tukea samalla paikallisia yrityksiä. Olennaista on, että asiointi tapahtuu turvallisesti, kaupunginjohtaja Maria Sorvisto sanoo.

Monissa ylivieskalaisyrityksissä voi asioida verkon tai puhelimen välityksellä. Osa tarjoaa mahdollisuutta saada tavarat kotiin toimitettuina tai valmiiksi kerättyinä.

Paikan päällä tehtävät ostokset voi ajoittaa vähemmän ruuhkaisiin hetkiin. Maskien, turvavälien ja käsihygienian avulla jokainen meistä voi vähentää tartunnan riskiä.

Myös kauppiaat kannustavat turvalliseen asiointiin. Mallia antaa vaikkapa K-Rauta Rautapohja:

– Kehotamme asiakkaita jo ulko-ovella asioimaan maski päässä. Kehotus on voimassa toistaiseksi. Jos maski on unohtunut, tarjoamme sellaisen. Olemme saaneet tästä linjauksesta pelkästään hyvää palautetta, toimitusjohtaja Tero Nissilä kertoo.

Nissilä muistuttaa, että kun asiakkaat käyttävät maskia, se auttaa myös yrityksen henkilökuntaa pysymään terveenä. Näin pyörät pysyvät pyörimässä.

– Omat työntekijämme käyttävät maskeja koko ajan, myös keskinäisissä tapaamisissaan. Sillä pyrimme varmistamaan, että kauppa voidaan pitää auki ja asiakkaita voidaan palvella.

Nissilän viesti onkin, että jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että alueen koronatilanne saataisiin mahdollisimman nopeasti takaisin perustasolle.

– Kaadetaan tämä korona yhdessä!

Kirjoittaja Hanna Perkkiö

takaisin Ajankohtaista -sivulle

© 2021 Ylivieskan kehityspalvelut | Tietosuojaseloste | Toteutus Creamedia