Torikatu 3, Ylivieska
ELY-KESKUKSEN JA BUSINESS FINLANDIN KEHITTÄMISRAHOITUKSEN HAKU PÄÄTTYMÄSSÄ!
Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

ELY-KESKUKSEN JA BUSINESS FINLANDIN KEHITTÄMISRAHOITUKSEN HAKU PÄÄTTYMÄSSÄ!

27.5.2020 Koko päivä

Yleinen kustannustuki tulee kesäkuussa ja samalla Business Finlandin ja ELY-keskuksen kehittämisrahoitusten haku päättyy. Yleistuen ehtoja ja määrää ei tiedetä, joten kehittämishankerahan hakeminen voi olla järkevää.
Hallitus esitteli toukokuun puolivälissä yleisen kustannustuen, joka on toimialariippumaton ja tarkoitettu niille yrityksille, joiden liikevaihto on tippunut merkittävästi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia kustannuksia. Tukea myönnetään kahdeksi kuukaudeksi.
Jo aiemmin myönnetyt Business Finlandin ja Ely-keskuksen kautta haetut ja myönnetyt kehittämisrahat sopeutetaan tulevaan kustannustukeen.
Kehityshankkeisiin sidotut rahoitusmuodot ovat herättäneet kritiikkiä, koska kehittämis- ja selvittämishankerahoitusta ei voi hakea juoksevien kulujen kattamiseen, mikä monelle yrittäjälle olisi ollut akuuteinta. Yleinen kustannustuki helpottaa tätä tilannetta.
Yleinen kustannustuki herättää kuitenkin kysymyksiä ja epävarmuutta. Business Finlandin kehittämisrahaa voi saada maksimissaan 100 000 euroa, ELY-keskuksenkin kautta maksimituki voi olla 10 000 euroa. Yleisen kustannustuen määrästä tai ehdoista ei vielä tiedetä. Samalla ELY-keskusten ja Business Finlandin tukihaut ajetaan hallitusti alas ja ne palaavat perustehtäviinsä.

Lisätiedot:

https://www.yrittajat.fi/uutiset/627667-yrittajalla-viikko-aikaa-hakea-kehittamisrahaa-yleinen-kustannustuki-tulee-mutta?fbclid=IwAR0Bm2vcT7NduQW4Z9f1R0_-L9-DnLUbYkBw9zLq9j9OimlOoA_59KrzK2E#a51eeba4

© 2020 Ylivieskan kehityspalvelut | Tietosuojaseloste | Toteutus Creamedia