TEOLLISUUDEN KUMPPANI PÄRJÄÄ LAADULLA JA OSAAMISELLA

Ylivieskalaisten teollisuushallien suojista löytyy osaamista, joka harvemmin näkyy suurelle yleisölle. Hyvänä esimerkkinä on Laaksojen Laatupinta Oy, joka on jo pitkään ollut tärkeä osa alueen elektroniikka-, ohutlevy- ja rakennusteollisuuden tuotantoketjuja.

Saman katon alla yhdessä Laaksojen Laatupaino Oy:n kanssa hoituvat asiakkaiden tarvitsemat pintakäsittely- ja painatusvaiheet jauhemaalauksesta silkkipainoon, hiekkapuhalluksesta lasermerkkaukseen. Toimitusjohtaja Ami Salmela toteaa, että yhtä monipuolista valikoimaa ei muualta Suomesta juuri löydy.

”Meiltä asiakkaat saavat tuotteilleen jatkojalostusarvoa omalla alueella. Kun valmis tuote voidaan toimittaa täältä suoraan loppuasiakkaalle, se on myös logistisesti järkevää.”

Salmela itse aloitti 1980-luvun lopulla autopeltiseppänä ja automaalarina ja työskenteli vuosikymmenen ajan Scanfilillä. Vuosituhannen vaihteessa hän meni Celermecille vetämään jauhemaalaamoa. Jo tuolloin Salmela oli sivutoiminen yrittäjä, ja syntyi ajatus omasta maalaamosta.

Laaksojen Laatupinta Oy sai alkunsa vuonna 2002. Muutaman vuoden jälkeen Salmela laajensi linjastoa ja palkkasi ensimmäiset työntekijät. Vuosien aikana yritys on kasvanut samaa tahtia lähiseudun teollisuuden kanssa. Uusia asiakkaita saatu myös kauempaa, ja työntekijöitäkin on jo kymmenkunta.

”Jo perustamisvaiheessa ajatuksena oli, ettei vierasteta niitäkään töitä, joita muut eivät lähde tekemään. Aikatauluista ja hinnoista pidetään kiinni. Silti hintaakin tärkeämpää asiakkaille on toimitusvarmuus ja laatu”, Salmela toteaa.

Entistä parempaan palveluun tähtää myös kehityshanke, jolle yritys sai keväällä rahoituksen Business Finlandilta. Sen turvin kehitetty applikaatio toimii työkaluna asiakkaiden tarjouslaskennassa ja omassa tuotannonohjauksessa.

”Aiemmin ei ole ollut saatavilla sopivia sovelluksia meidän tyyppiseen toimintaan, jossa tuotteet ja nimikkeet vaihtelevat. Tämä mahdollistaa sen, että voimme kasvaa entistä isommaksi toimijaksi”, Salmela toteaa.

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Jaa sosiaalisessa mediassa: