Uusiutuvassa lämpöenergiassa kasvun ainekset

”Fossiilisista polttoaineista luopuminen avaa ison markkinan, johon meillä on tarjota selkeä ratkaisu”, toteaa ProPellet Oy:n myynnistä vastaava Timo Peltokorpi.  

Kyseessä on uusiutuvaa energiaa hyödyntävät lämpöpalvelut, joita ProPellet Oy toimittaa asiakkailleen avaimet käteen -periaatteella. Kohteita on kertynyt ympäri Suomea, joukossa muun muassa valtion kiinteistöjä ja kouluja. Kasvua odotetaan edelleen, sillä kansalliset ilmastotavoitteet vauhdittavat myös yritysten siirtymistä uusiutuviin lämmönlähteisiin.

”Lämpöpalveluille on ollut paljon kysyntää julkisella puolella, ja nyt painopiste on siirtymässä yksityisten yritysten teollisuuskiinteistöihin”, Peltokorpi toteaa.

ProPellet Oy perustettiin 15 vuotta sitten, kun sieviläiset Peltokorven veljekset aloittivat yritystoiminnan pellettipolttimien myyjinä ja asentajina. Asiakkailta tullut kysyntä johti pian oman pellettitehtaan perustamiseen. Tällä hetkellä pellettituotanto ja lämpöpalvelut käyvät käsi kädessä yrityksen liiketoiminnassa.

Ylivieska ei ole sattumalta valikoitunut tehtaan sijaintipaikaksi. Pelletin valmistuksessa hyödynnetään mekaanisen puunjalostuksen sivutuotteita, joista merkittävä osa saadaan läheltä, E.T. Listojen ja Malerin tehtailta. Valmiille tuotteelle on paljon kysyntää niin lämmityksessä kuin kuivikkeenakin.

”Vuodessa täältä lähtee 40 000 tonnia eli noin 800 rekka-autollista pellettiä eri puolille Suomea”, Peltokorpi kertoo.

Vuosien varrella yrityksessä on kehitetty toimintaa ja palveluja, hankittu uutta osaamista, investoitu ja hyödynnetty myös ulkopuolista osaamista ja verkostoja.

”Asiakastarve on aina ohjannut kehittämistyötä. Tärkeää on luottamuksen hankkiminen ja säilyttäminen”, Peltokorpi sanoo.              

Työ palkittiin vuonna 2020 Ylivieskan yrittäjäpalkinnolla. Tällä hetkellä ProPellet Oy työllistää suoraan kymmenen henkilöä ja välillisesti useita kymmeniä. Parhaillaan yhtiö rakentaa uutta pellettitehdasta Tervolaan, ja ennestään se on osaomistajana Alajärvellä sijaitsevassa tehtaassa.

”Jatkossa meillä on tavoitteena paitsi lisätä markkinaosuuttamme, niin erityisesti edistää ja laajentaa uusiutuvan energian käyttöä. Haluamme olla omassa kokoluokassamme eturivin toimijoita lämpöenergian alalla”, Peltokorpi sanoo.

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Jaa sosiaalisessa mediassa: