YRITTÄJIEN YHTEISTYÖTÄ TARVITAAN NYT ENTISTÄKIN ENEMMÄN: Arttu Saari ja Sara Eleni Miinin

Yrittäjien yhteistyö on luottamusta, oppimista ja huumoria

Arttu Saari
oli jo vuosia toiminut yrittäjänä, kun hän vuoden 2019 alussa perusti Printtipisteen. Sen myötä palveluvalikoima laajeni autojen teippauksista monenlaisten eri mainosmateriaalien tuotantoon.

Samoihin aikoihin graafinen suunnittelija Sara Eleni Miinin pohti yrittäjäksi ryhtymistä. Hän oli tehnyt töitä asiakkaille laskutuspalvelun kautta, mutta yrittäjyyden kynnys tuntui silti vielä korkealta.

Kun Printtipisteellä oli uudessa tilanteessa yhä isompi tarve graafiselle suunnittelulle, syntyi molempia osapuolia hyödyttävä ratkaisu: Sara sai Printtipisteestä säännöllisen asiakkaan ja samalla hyvän sysäyksen oman yritystoiminnan käynnistämiseen. Printtipiste taas pystyy nyt tarjoamaan asiakkailleen koko palvelupaketin yhdeltä luukulta.

Osaajien verkostoituminen on viestintäalalla vallitseva käytäntö. Printtipisteen tapauksessakin palvelun ostaminen erikoistuneelta ammattilaiselta on joustavampi ratkaisu kuin se, että yrityksen oma työntekijä hoitaisi graafista suunnittelua asiakaspalvelun ja muiden töiden ohessa.

Kun kaksi pientä yritystä linkittää palvelujaan, ehdottoman tärkeälle sijalle nousee luottamus.

”Aluksi mietitytti, löytyykö yhteinen sävel. Olin kuitenkin jo nähnyt Saran töitä ja tiesin, että jälki on sellaista jota kelpaa tarjota myös asiakkaalle”, Arttu kertoo.

Nyt Saralla on takanaan jo lähes vuosi yrittäjyyttä omalla Saraeleni-toiminimellä. Myös hän kokee asiakkaidensa hyötyvän siitä, että tarvittaessa samasta paikasta saa palvelua laajemminkin. Saralla on työpiste yhteisöllisessä Rohkia-työtilassa, mutta tarvittaessa hän suuntaa työskentelemään myös Printtipisteen tiloihin.

”On hienoa, että saan olla siellä osa työporukkaa ja pääsen näkemään koko prosessin. Se auttaa myös tekemään oman työni parhaalla tavalla. Olen oppinut valtavasti uutta tämän yhteistyön ansiosta”, Sara toteaa.

Yrittäjinä Saran ja Artun on helppoa ymmärtää toisiaan. Työn ohessa hoituu tarvittaessa vertaistuki, ja huumorikin saa lentää. ”Kyllä me usein jaamme ajatuksia yrittäjyydestä, ja joskus hyödyllisiä neuvojakin siinä samalla”, Arttu ja Sara toteavat.

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Jaa sosiaalisessa mediassa: